novelli Batman-enkeli

Tarja Tiilimäki



Ensi kertaa elämässään Markus pelkää. Pelko on ryöminyt rintalastan alle ja jäänyt siihen, ahdistavaksi möykyksi. Sairaalan käytävä on hiljainen. Yksinäinen pölykasa ajelehtii ilmavirran vaikutuksesta kiiltävällä lattialla; värähtää kuin vilusta, aina kun joku aukaisee oven käytävän päässä. Markus ajattelee, että pojan on selvittävä, muuten hän ei voi koskaan antaa itselleen anteeksi.

– Poikanne vammat eivät ole vakavia, oli poliisi sanonut onnettomuuspaikalla. Siinä vaiheessa Jarkko oli ehditty viedä jo sairaalaan.
Markus istuu epämukavalla keinonahkaisella tuolilla ja nojaa päätään käsiinsä. Välillä hän nousee seisomaan ja kävelee muutaman askeleen edestakaisin ja vilkuilee vuoronperään kelloaan ja käytävän kelloa.
Markus muistaa, että oli iltapäivällä puhunut Jarkon kanssa puhelimessa. Poika oli pyytänyt viemään jalkapalloharjoituksiin. Markus ei ollut ylitöiltään ehtinyt ja oli kehottanut poikaa menemään pyörällä ja muistuttanut, että tämä taluttaisi suojatiellä.

Sairaalan käytävän vaalean vihreät seinät ja loisteputkien loputon siritys muistuttavat Markusta siitä mitä tapahtui kahdeksan vuotta sitten. Jarkon sydänäänet katosivat ja lääkärit pelkäsivät, että poika kuolisi äitinsä kohtuun. Esikoispojan synnytys muuttui hätäsektioksi ja kätilö passitti Markuksen käytävälle odottamaan.

Markus näkee unta, jossa katonrajassa liihottelee pullaa syövä, pieni valkosiipinen enkeli. Markus komentaa enkeliä tulemaan alas ja sanoo samalla, ettei enkeleillä ole tapana käyttää Batman-naamaria. Enkeli tokaisee, että hän onkin Batman-enkeli, jonka tehtävänä on suojella pyörällä ajavia pikkupoikia. Markus ihmettelee, että miten. Enkeli kertoo hipaisevansa poikia siivellään olkapäähän, kun he ovat ylittämässä katua. Enkeli ennättää tuskin syödä pullansa loppuun kun se suoristaa siipensä ja ojentaa oikean kätensä yläviistoon ja sujahtaa avoimesta ikkunasta ulos, joka rämähtää kiinni.

Markus havahtuu oven kolahdukseen. Sairaalan tuuletusjärjestelmä jatkaa uuvuttavaa huminaansa. Hän ojentelee puutuneita jäseniään ja nojaa päätään viileään seinään. Toimenpidehuoneen ovi avautuu ja käytävälle ilmestyy pientä tyttöä rullatuolissa työntävä nuori nainen, jonka vaaleat hiukset ovat löyhästi poninhännällä. Tytön oikeassa kädessä on ranteesta olkapäähän ulottuva kipsi.
- Ei sattunut yhtään.
- No, hyvä.
- Nyt mennään ostamaan sulle iso jäätelöannos.
- Joo, mennään.
Markuksen näkökenttä sumenee. Mutta mitä jos Jarkko ei selviäkään tai jää loppuiäkseen rullatuoliin…eikä pysty koskaan enää pelaamaan jalkapalloa, ei ikinä… Jos hän ei olisi taluttanut polkupyörää, niin autokuski olisi nähnyt hänet.
Epätoivon ja toivon myllerrys saa Markuksen voimaan pahoin. Hän kävelee hämärään huoneeseen, jonka alas vedettyjen verhojen raoista elokuinen valo tunkee, kuin kiusallaan, sisään.
Sängyn päässä seisoo lääkäri.
- Olen pahoillani.
Markuksen tajuntaan läikähtää tuoreen pullan tuoksu. Hän katsoo poikansa hentoa ruumista ja tajuaa, että siinä on hänen pieni Batman-enkelinsä.