Artikkeli Ristijärven veisuuvestivaaleilta

Johanna Sointula: Veisuuvestivaalit Ristijärvellä - Hiljaisuudessa ihmisiä ja musiikkia

Mikä on alku?

Luulin, että olen reunalla, alussa kun seison Porin Kallossa kallioisella meren töyräällä ja annan ulapan nielaista olon. Sitten kävin Kainuussa. Matka sinne vei aikaa ja rassasi hermoja. Tietä piisasi ja puita.
On kiehtovaa pohtia, mikä on alku? Kirjoitetaan, että alussa Jumala loi taivaan ja maan, tai että Kaikkivaltias on kaiken alku. Mahtoiko alku olla hiljaisuus? Jos näin, niin silloin maailmankaikkeuden alku on Kainuussa. Niin hiljaista siellä on. Ystävällisten ihmisten sisällä tuntuisi pitävän majaansa tolkku tyyneys. Sanattomuutta se ei ole, ei toki. Kainuulaisella rauhallisuudella on oma syke.
Autiossa ja pimeässäkin on rytmi ja ääni. Jos musiikki on harmonian ja merkityksen etsintää, on alku musiikkia. Ihmisessä itsessään ovat kaikki sävelet, soinnut ja melodiat. Ihmisen hiljaisuus kuulee ja tuntee musiikin missä vain maailman kolkassa.

Sakari Kukko soitti tien auki

Kuuntelin Ristijärven Veisuufestivaaleilla voimallista virren veisuuta, tapasin ihmisiä ja ihmettelin. Sakari Kukon, kainuulaissyntyisen maailmankansalaisen musiikki pysäytti. Laajasti tunnetuksi hän tuli 70-luvulla syntyneen Piirpauke- yhtyeen voimahahmona.

Perjantain yhteislaulutilaisuudessa esiintyivät Jukka Kuoppamäki, Sakari Kukko ja Kvartetti. Lauantain konsertissa vuorossa olivat Kukon lisäksi Samuel Mikkonen, Ulf Krokfors, Ismaila Sane ja Wimme Saari.
Veisuuvestivaalien ”isän” Ristijärven kunnanjohtajan Reijo Fredrikssonin ideana on ollut ymmärtää veisuu laajasti. Tapahtuman taiteellinen johtaja Sakari Kukko on omalta osaltaan tuonut mukaan ekumeenisuutta. Niinpä tällä kertaa yhteistä säveltä konsertissa etsivät saamelainen Wimme Saari ja senegalilainen Ismaila Sane.
Kukko haluaa rakentaa siltoja ihmisten, kulttuurien ja musiikin välille. ”Ihmiset kokoavat muureja ja valmistavat pommeja. Uskonnoilla on kuitenkin yhteinen nimittäjä, niiden perussanoma on samankaltainen.”
Kukolle musiikki on tunteiden ja ajatusten filosofiaa, yksinkertaisesti elämä. Esiintymisissä oleellisena osana on improvisointi. Se edellyttää muusikolta herkkää mieltä heittäytyä hetkeen, kuunnella muita, myös yleisöä ja antaa impulsseja toisille, rohkaista ja kuljettaa omalta osaltaan milloin missäkin roolissa musiikillista ”tarinaa” eteenpäin.

Eri soittimien ja soittajien luoma kokonaisuus oli verraton kokemus oikullisen luonnon keskellä. Musiikki valloitti, riisui ja avasi näköaloja uusiin sfääreihin. Kukon saksofoni ja huilu kuulostelivat kannatellen melodiaa. Kysyen ja haastaen soitto otti kuulijan matkaan.

Näin matkalla näin ja kuulin

Soitto viskasi keskelle Mieslahden korpiloukkoa, Paltamon ja Ristijärven väliselle kupruilevalle soratielle. Saksofoni lämmitti ja houkutteli eteenpäin. Pitkästä aikaa katsoin, halusin nähdä.

Kainuu on metsä. Metsien ikuisuus, puiden hipiää hivelevät varjot ovat kauhtuneet kutakuinkin päivän politiikaksi. Pieni alennusmekko on myös väärän värinen, monen ihon sovituksessa hylkäämä, loppuun asti nuuhkittu ja turhaksi näpelöity.

Häpeilemättä soittaja tökkäsi eteeni mauttoman kokoisen hakkuuaukean. Ja sitä seurasi toinen, ja toinen joka jo revitteli pinkkinä horsmatarhana. Ne räjäyttivät sieluni kuin uutiskuvat Russel Squaren pommi-iskusta Britanniassa. Hiipuvan auringon suunnassa, tien penkalla oli kasa puita, ruumiita. Häväistyjen selkäydinten tervainen veri, täyteläinen Intulo, haisi kypsältä rahalta.
”Kansallispuistoako etsit?”, saksofoni virnuili. ”Sinuako varten pitäisi tänne säilöä elämyksiä?”, se tiukkasi”. Terroristijahdit ovat täältä niin kaukana, supisin. Saksofoni vyörytti eteeni Vuolijoen vastaanottokeskuksen maahanmuuttajat, itäiset heimot, työttömät nuoret, syrjäytetyt maaseudun asujat. ”Eikö erilaisiakin ihmisiä yhdistä ihmisyys? Elämän ilot ja surut, kaipuu ja muukalaisuus ovat kaikille tuttuja. Niin myös epäoikeudenmukaisuus, jossa kasvaa viha.”
Soitto vei hillitöntä vauhtia. Tie syöksyi huipulta alas ja taas ylös ja alas.
Ei, totta soikoon! Tällaista ei voi olla olemassa – enää! Kaikkihan on EU-standardien mukaisesti suoristettu, tasoitettu ja siistitty. Hurjalla asteikkojen kierteellä luulin päätyväni sammalvuoteelle. Kopsahdin kuitenkin keskelle raatomaista kantokasaa, hujan hajan retkottavien elämän juurien sekaan. Möyryämisestä lakanneina kuivuneet valtavirrat sojottivat sormet harallaan kohti taivasta.
Sade suki nalkuttavan lepikon taitse. Eläimen haju, elävän turpeinen hiki herätti pelon ja pienensi. ”Vastaa ikihonka, sano minulle mihin?” Mutta metsä katsoi tyhmää ja saksofoni ilkkui rääkyen kuin piekana: ”Vastaukset ovat loppu, etsi itse”.

Mikä muu pysyisi, kuin rakkaus

Huilu huikki korkeuksista, juoksutti soolona tarinaa hullun lailla yhä ylemmäs. Saukkovaaran näköaloja ei vielä tukkinut outo töhnä. Paikallisessa lehdessä kun murehdittiin Jättiputkien valtaavan vieraana kasvina koko neitseellisen Kainuun. Jyhkeän kookas leviäjä pelottaa, koska se syrjäyttää ominaisuuksillaan heikot.
Vihdoin Kukon soitto vei vesille. Rannalla rimppakinttuiset koivut heiluttelivat hameittensa helmoja Kiannon runoa tapaillen: ”Kaunis ei koskaan haihdu, mikä on pyhää, se pitää”. Siiman kiristyessä avaruus pirskahti pisaraksi. Tuuleenpa hyvinkin jäi vapaana vaappumaan myös Kulkurinvalssin kuriton naurun hekotus.

Hiljaisessa kylässä ei ollut lauantai-iltapäivänä ristin sielua. Kunnes jostain tuli mummo. Kulki kivitetyn torin poikki kuin hätäinen aamurusakko. Etukenossa säntäävä näytti hukanneen suunnan ja merkityksen. Se pysähtyili taajaan, jännitti selkäytimensä muistia ja haisteli hengittäen olemassaoloaan.

Hiljaisuus - mistä se tulee ja minne se menee? Nytkähtääkö se liikkeelle melusta, vihoviimeisestä rytäkästä, alasajettujen hornasta? Lyökö hiljaisuuden perässä vielä kiireen prässit, tappouhka? Onko tyyneydessä jo itämässä hälinän siemen? Murenevatko hirretkin ennen harmoniaa?

Poco a poco, vähitellen

Matkamiehen soitto vakuutti. Nähdä ja kuulla voi niin tuhansin tavoin. Ihminen tarvitsee vähän ja toisaalta niin suurenmoisen paljon – toisen ihmisen. Että näkisi, kuulisi, tuntisi. Olisi ihminen alusta loppuun.