Novelli Tottelen sinua aina

Aira Laihinen


Turkulaiseen risteykseen singahtaa ruosteinen bemari. Haukankatseinen mies hallitsee ajokkinsa. Mikä kaahailija! Hän on nelikymppinen, lihaksikas mutta tasasuhtainen, kaulalla rosoinen arpi. Asu on siisti.
Ohikulkeva pariskunta kahlitsee tämän ketterän kurdimiehen liikennevaloihin. Hänen suupielensä kiristyvät. Lempeästi toisiinsa katsova pariskunta muistuttaa hänen teloitettuja vanhempiaan.
- Saatanan Saddam!
Kidutus toki takasi hänelle turvapaikan Suomessa vuosia sitten. Jo työkykyiseksi toipuneena hän osaa säilyttää kuntoutustukensa ja kaikki mahdolliset muut etuudet. Älykäs kun on. Ja kielitaitoinen tietokone-ekspertti, joka selvittää asiat kyllä. Hän selvittää, hän - kurdikerhon johtaja Jali - selvittää sosiaalietujen maksimoinnin muillekin maahanmuuttajille. Hän opastaa asiassa myös työtä vieroksuvia kanta-asukkaita.
Valot vaihtuvat ja uhmakas irakilainen kaasuttaa. Kerrostalossa odottaisi hänen hedelmätön vaimonsa. Pahaenteisesti tummunut syntymämerkki on loihtinut hänelle lempinimen, josta Jali pitää: Melanooma.
Melanooma esittää vakuuttavasti selkäpotilasta, mutta lääkeriippuvuus vaimolla on aitoa eikä siitä tokenisi. Ei siitä naisesta enää ollut seksipommiksi, mutta Jalia piinaavatkin toisenlaiset intohimot. Naisia hän toki hurmaa, mutta suurempien tarkoitusperien vuoksi kuin seksin.
Hän vielä yhdistäisi kurdit! Hän kostaisi!

Hän pysäyttää ajokkinsa kerrostalon eteen jarrut kirskuen. Hän ampaisee asuntoon ja ryntää sanaa sanomatta suoraan nojatuoliin.
- Tuuhea hiuskuontalosi hapsottaa joka taholle, taas olet lääketokkurassa, maho naaras! Eikä kuppeja pöydässä!
Jali nousee jälleen. Hien haju jää hänen jälkeensä, kun hän käppäilee edestakaisin. Melanooman piti valmistautua kerhon kokoontumiseen sillä aikaa, kun hän kävi kuntosalilla.
- Unohditko vieraamme?
Jali pysähtyy.
- Sinä. Hoida hommasi.

Kurdikerhon väki kuoriutuu talvitamineistaan. Melanooma kolistelee keittiössä. Hän hamuaa suuhunsa piristävää pilleriä.
- Tervetuloa taas yhteen, Jali sanoo mutta rypistää otsaansa. - Teidät kaikki minä olen opastanut, te sosiaalipinnarit. Nyt on liksan tarkistus. Kuukausiosuuksieni aika on ohi, loput pulitatte kertasuorituksena. Jollei irtoa, lainaatte tai anastatte.
Melanooma nostaa tarjottimen.
- Määräpäivään mennessä juoksutatte kirjekuoret vaimolleni.
Meikkaamaton Melanooma kaataa tuoksuvaa teetä siroihin kuppeihin tärisevin käsin.
- Summanhan jo tiedätte. Jos joku laistaa, ilmiannan hänet Kelalle. Kerron kaikki hänen ansionsa poliisitutkinnassa.
Tumman tuttavan teekuppia kohottava käsi valahtaa alas ja kuppi kolahtaa pöytään. Läikkyvä tee lemahtaa yrteille.
- Tunnen jokaisen teistä läpikotaisin, Jali sanoo ja katsoo ylös. Hän kuulee vain pelokasta rykimistä.
- Nyt pulinat pois ja muihin asioihin. Teetä riittää. Melanooma!
Kukaan ei ehdi juoda toista kupillista. Kerholaiset kompastelevat ovelle. Jali hekottelee. Pian he nököttävät kaksistaan.

Kerrostalon melut kantautuvat kaksioon. Jali nostaa laatikosta esiin uhkean sapelin.
- Melanooma, tänne!
Naisen katse harittaa. Jali puhuu erityisen selkeästi.
- Ellei summa täsmää, esittelet tämän ja sovit pikaiset treffit. Jätät lääkkeet vähemmälle tai pieksän sinut. Irakilaiseen tapaan...
Melanooma lysähtää polvilleen ja parahtaa:
- Allahin nimeen, tottelen sinua aina.
Jali nostaa vaimonsa. Pitkästä aikaa hän suutelee vaimonsa sydämen muotoista syntymämerkkiä.

Kerrostalon työttömät ovat juhlineet itsensä sammuksiin ja aamu on äänetön. Jali nettailee. Melanooma hiipii lääkekaapille. Äkkiä hän havahtuu ja hylkää rohdot.
- Jali? Kuuletko jotain?
Jali on jumittunut meilaamaan eikä kuuntele.
Ovi narahtaa. Melanooma näkee kommandopipoisen haalarihahmon ryntäävän kohti ase ojossa. Tyyppi on kookas ja tähtää heitä molempia. Vierekkäin, kommando komentaa. Melanooman tuuhea tukka kostuu hiestä ja sojottaa vaakatasoon.
Jali hapuilee taskua ja uhkaaja keskittyy häneen. Melanooma syöksyy salamana vessaan ja lukitsee oven.
- Sinä et kerholaisia kiristä, saatana.
Kuuluu vaimennettu laukaus, sitä seuraa raskas romahdus. Ulko-ovi kolahtaa.

Melanooma raottaa vessan ovea. Se jumittuu veriseen möhkäleeseen. Hänestä Jali näyttää vainaalta.
- Siitä sai, etpä enää nai venakkoa.
Melanooma tuntee jonkun tarttuvan ja painavan jotain suulle. Pipomies on kuitenkin vaaninut. Hän teippaa Melanooman suun kovin ottein ja sitoo tämän raajat tiukasti. Lopuksi murhaaja sysää uhrinsa takaisin toalettiin ja telkeää oven.
- Sinä huumehörhö saat nääntyä sinne.
Melanooma näkee peilistä itsensä. Tukka hapsottaa. Hän terästäytyy. Vähä vähältä hänen onnistuu vapauttaa toinen kätensä. Nyörit hankaavat sidotun käden verille, ennen kuin teippi heltiää. Hän hapuilee hapuilemistaan Jalin kätkemää kännyä peilikaapista. Lopulta hän saa näplätyksi numeron.

Harteikas, kovakatseinen poliisi kopeloi Jalin pulssia. Syke tuntuu juuri ja juuri ja pallea liikkuu vaisusti. Ambulanssipartio rymistelee jo portaissa. Tuossa tuokiossa Jali kiidätetään sairaalaan.
Poliisi murtaa toiletin oven, näkee Melanooman pökertyneenä pöntön kupeessa. Hänen katseensa juuttuu kaulan sydämenmuotoiseen syntymämerkkiin.
- Oletteko kunnossa?
- Taisin pyörtyä. Nuo ovat vain naarmuja.
- Siltä näyttää. Kuvailkaa sitä pipomiestä.
- Pitkä ja hoikka, tummat farkut ja nahkatakki.
- Oliko hänessä jotain tuttua?
- Ei mitään tuttua.

Melanooma raahautuu tietokoneen ääreen. Hänen ryhtinsä oikenee ja otsa rypistyy, kun lähetetyt meilit avautuvat. Sähköpostissa komeilee tuore meili maahanmuuttajayhdistyksestä, osoite on tuttu.
- Tuo on se pitkäsäärinen venakko. Muista ne upeat olkapäät. Näin ne retkellä. Ja tunsin. Niiden hipaisusta jalkovälini kostui. Marinahan se siinä. Siksi siis Jali ei rakastellut enää kotona.
Melanooma oivaltaa tarvitsevansa puhelinnumeron. Missä ihmeessä on jäsenluettelo? Paperi löytyy ja valahtaa samantien Melanooman vapisevista käsistä.
- Muistan toki sinut. Hauska että soitat. Onko uutisia?
- Jali on kolkattu, hänet on viety lasarettiin. Treffinne siirtyvät, ehkä tuonpuoleiseen asti.
- En ole Jalin heila. Mulla on maahanmuuttajastatus ja kunniallinen toimeentulo. Yökkösaikani on ohi. Inhoan suomalaisia, möhömahoja.
- Hyvä juttu! Ne ällöttävät minuakin, ihan kamalia.
- Niin on! Eivät pysty mihinkään ilman Viagraa.
- Oluthuuruiset perheenisät naikoot omiaan, Melanooma täydensi.
- Nykyisin olen kiinnostunut naisista. Liityin vastikään paikallisiin lesboihin.
Marina jää kuuntelemaan lyhyeksi hetkeksi.
- Tule sinäkin, Marina sanoo.
Melanooma toivoo muistavansa olkapäiden kosketuksen oikein.
- Katsos, retkellä minä sen huomasin.
- Ihanko totta... Yritin kyllä salata, Jalin takia.
Melanooma hymyilee.
- Jutellaan enemmän illalla. Tulethan luokseni? Teelle. Haluan suudella sydämenmuotoista syntymämerkkiäsi.
- Kiitos, mielihyvin. Tuon kuohuviinin.
Jos Jali vielä virkoaisi... Nyt on minun vuoroni kiristää Jalia.