Jännitysnovelli Leikin loppu

Onerva Lääperi


Pimeä, marraskuun lopun yö on jo lähestymässä aamua. Sataa märkää lunta, pikkulapsen kämmenen kokoisia, mäsähtäviä loiskahduksia osuu Rutin kasvoille ja suortuvaisille, punalatvaisille hiuksille. Juuresta paljastuu tavallinen, maantien värinen kasvu. Viimeisestä tukanleikkauksesta ja värjäyksestä on jo aikaa. Vaalea, puolipitkä villakangastakki on auki ja mustat housut puoliväliin säärtä märkänä. Väsyneen juhlijan hartioilla roikkuu pitkä, punainen kaulaliina, joka putoaa repsottamaan vain toiselle olkapäälle.
Ruti yrittää tarkentaa märkien lumiläiskäreiden keskellä sumeaa katsettaan, ja pyrkii pääsemään tien reunaan. Kävely ei ota onnistuakseen, käynti on horjuvaa ja epävarmaa. Välillä hänen pitää pysähtyä keräämään voimia ja hakemaan suuntaa. Kädet palelevat, päässä pyörii ja vatsassa vääntää. Monivuotinen harrastuskaan ei taannut tänään kunnon kestoa, vaan humalatilasta tuli tavallista tuhdimpi. Niin on käynyt jo monesti.
Se on Einon vika. Taas se oli alkanut pelin pidon Anun kanssa. Melkein oli
suuhun ängennyt siinä Rutin silmien alla. Ja Anu sitten – heti valmiina vaikka mihin. Ruti oli kiukkuunsa tempaissut tuoppia toisen perään, minkä siinä muuta teit. Pubissa ei ollut ollut ketään mielenkiintoista tyyppiä häntä varten. Kukaan ei ollut tarjoutunut lohduttamaan häntä, tuskin vilkaissutkaan. Niin on alkanut tapahtua yhä useammin, hänelle aiemmin tavoitellulle, jopa kilpaillulle. Kaiken huipuksi Eino oli jossakin vaiheessa kadonnut jonnekin. Kuolemakseenkaan Ruti ei muistanut koska se oli tapahtunut, ja entä missä vaiheessa myös Anu oli kadonnut.
Paikka suljettiin ja Rutin oli lähdettävä. Kailottava porukka hajaantui,
mutta hänelle ei tarjoutunut saattajaa.

Musta, hiljainen tienoo ympäröi Rutin. Kuuluu vain hänen omista askeleistaan lähtevä lätinä. Sohjossa ei näy mitään jälkiä ja seuraava katulyhty häämöttää edessä, rivitalon eteen istutettujen kuusien oksien välistä. Niistä pitäisi vielä päästä ohi, ja sitten olisi kotitalo. Katu viettää jotenkin kummallisesti milloin toiselle ja taas toiselle puolelle.
Ruti keskittyy eteenpäin pääsemiseen, eikä kiinnitä suurempaa huomiota kadun varteen pysäköityyn autoon. Musta? Tummansininen? Lumen peitossa ja ikkunat huurussa. Kummalliseen paikkaan jätetty.
Rutin sekavat aivot päättelevät vain, että se on kierrettävä, ja hän ponnistelee hoiperrellen auton ohi.
Hänen tajuntaansa ei ulotu starttaamisääni ja lähenevä hyrinä. Pimeys pysyy samanlaisena.

Auto tärähtää kevyesti osuessaan naiseen. Kuljettaja lisää nopeasti kaasua ja kääntää rattia ojaan päin. Vaalea takki ja mustat housut katoavat auton työntämänä vetelänä myttynä ojan pohjalle. Punainen huivi lennähtää ojan penkalle. Auto pysähtyy töksähtäen juuri ennen ojan reunaa, kuljettaja peruuttaa vähän ja kaasuttaa sitten pois. Vasta seuraavassa
kadunkulmassa hän sytyttää ajovalot.

Rutin jaloissa tuntuva viiltävä kipu ja selästä kuulunut rusahdus selvittävät hänen päänsä yhdessä hetkessä. Vaikka hän ponnistaa kaikki tahdonvoimansa, mikään paikka hänessä ei liiku, pää ei käänny, eikä hän saa mitään tuntumaa käsiinsä ja jalkoihinsa, tai pysty saamaan aikaan äännähdystäkään.
Kauhu saa silti hänen aivonsa toimimaan tavallista kirkkaammin, ja toteamus, ettei hän pysty liikuttamaan itseään mitenkään, saa epätoivoisen tuskan vaihtumaan lamautumiseksi ja alistumiseksi.
Lunta sataa hänen kasvoilleen ja märkä sohjo täyttää hänen sammuvat silmänsä. Lumisade kiihtyy ja tienoo peittyy pehmeään, valkoiseen kosteuteen.



2.

Yöllinen lumisade on lakannut, mutta aura-auto ei ole vielä ehtinyt ajaa lumisohjoa pois kaduilta. Armi Juntunen on vetänyt Marimekon punakukkaiset Unikkosaappaat jalkaansa ja lähtenyt viemään Reetua aamutarpeille, kuten jokaisena aamuna. Reetu on kultainennoutaja, kiltti, vahva koira. Armi ei ole käyttänyt sitä koirakoulussa, eikä ole itse saanut opetettua sitä luopumaan kovasta vetämisestä. Nytkin se etenee innokkaasti talutushihnaa tempoen, vaikka Armi kävelee melko rivakkaa tahtia.
Reetu kulkee kuono maata hipoen, innokkaasti nuuhkien, ja nostaa takajalkaansa muutaman metrin välein jokaisen aurausmerkin tai isomman ruohotupon kohdalla.
Heidän vakioreittinsä kulkee rivitalojen ohi pieneen metsikköön, joka on kasvanut rakentamattoman korttelin keskelle. Siellä Reetu saisi hoitaa aamuiset asiansa ja sitten palattaisiin takaisin samaa reittiä. Enempään ei aamulla ole aikaa, pitempi lenkki tehtäisiin vasta illalla.
Yhtäkkiä Reetu survaisee kuonollaan penkkaa ja jotakin kirkkaan punaista tulee näkyviin. Koira pysähtyy paikoilleen ja inisee hiljaa. Se perääntyy ja etenee sitten uudelleen samalle kohtaa. Nuuhkii paikkaa, perääntyy taas korvat luimussa ja alkaa valittaa. Armi ei ole nähnyt koskaan sen käyttäytyvän tuolla tavalla.
Hän kiirehtii nopeasti katsomaan mitä se oli löytänyt. Nainen tarttuu punaiseen vaatteeseen, toteaa sen jonkun kaulaliinaksi ja nykäisee sen ylös lumesta. Liinan alta paljastuu vaalean ruskea takin helma, joka jatkuu lumen peittämänä kohoumana ojan pohjalle. Nyt Juntusen omastakin suusta kuuluu surkea ulahdus ja huivi putoaa hänen kädestään. Ojassa on mitä ilmeisimmin jotakin muutakin kuin vain takki.
Mitä ihmettä hänen nyt kuuluisi tehdä? Jos siellä on joku, hän ei voi olla enää hengissä, koska lumipeite on aivan rikkumaton. Kuuluuko hänen nyt ensiavun nimissä mennä ojaan ja tutkia mitä siellä on, vai soittaa paikalle joku? Poliisi? Ambulanssi? Ei, kyllä ensin on katsottava mitä siellä on, ettei tule turhaa hälytystä, päättelee Armi jäykkänä järkytyksestä ja astuu varuillaan kohouman vierelle.
Vapisevin käsin hän karistaa lunta pois kohdasta, jossa olettaisi pään sijaitsevan. Esiin tulevat sinertävän valkoiset naisen kasvot, joista harmaanvihertävät silmät tuijottavat elottomina tuhruisen, voimakkaan silmämeikin keskeltä. Tutut kasvot.

3.

Rikosylikonstaapeli Reino Vaalasjoki hieroo silmiään silmälasien alta pujotetuin sormin, pyörittää päätään hitaasti niskojen rutistessa ja paukkuessa. Hän on istunut monta tuntia paikoillaan kirjoituspöydän ääressä ja niskat ovat taas menossa jumiin.
Harmaalta ja teräksiseltä näyttävä, isokokoinen mies on tehnyt koko viikon pitkää päivää, juttuja on paljon ja tutkijoista on aina pula. Pian 50 vuotta täyttävän pitäisi muistaa välillä nousta jaloittelemaan, mutta ei sitä muista keskittyessä ja työn sujuessa. Turhaa istuminen ei ole ollut, edessä on jo melko hyvää vauhtia kasvava tutkimuskansio eilen Normialantieltä löydetystä vainajasta. Vaalasjoki, joka on määrätty tutkimusryhmän vetäjäksi, on käynyt ruumiin löytöpaikalla rikoskonstaapeli Nurkkasen kanssa eilen heti järjestyspoliisin eristettyä alueen.
He olivat yhdessä teknisten tutkijoiden kanssa haravoineet alueen tarkasti. Ennen kuin ruumisauto tuli hakemaan uhria, he näkivät ruumiin juuri siinä kunnossa ja asennossa missä se oli löydetty. Turma-auton renkaan jäljet oli saatu nuoskaisesta lumesta melko hyvin, vaikka lisää lunta oli satanut vielä niiden päällekin.
Auto näytti ensin seisoneen aika kauan kadulla jonkin matkan päässä, joten teko näytti tarkoitukselliselta – murhalta. Muita jälkiä, puskurinpaloja tai lasinsiruja ei löydetty, vaikka katu tutkittiin pitkälle molempiin suuntiin.
He olivat myös puhuttaneet ruumiin löytänyttä Armi Juntusta. Nuori, terhakka nainen oli ollut syvästi järkyttynyt löytäessään naapurinsa lumihangesta. Ei hän ollut tuntenut uhria kovin hyvin, mutta tiesi kertoa tämän muuttaneen viereiseen taloon Eino Kampelan luo välittömästi tämän vaimon muutettua pois. Pahat kielet, ja oikeastaan myös Juntunen, olivat sitä mieltä, että muutto oli tapahtunut jo ennen kuin vaimo ehti alta pois.
Muutto oli tapahtunut pari vuotta sitten ja uusiopari oli vihitty noin puoli vuotta sitten, heti kun avioero oli selvä. Yhdessäelo oli ollut alusta asti värikästä ja viinahuuruista. Pariskunta viihtyi paikallisissa pubeissa ilta- tai pitäisi varmaan sanoa päiväkaudet. Kampela itse on jo työttömyyseläkkeellä kirjavan rakennusalan työuransa jälkeen, mutta vaimo oli ollut vasta 37-vuotias, joten hän taisi olla peruspäivärahalla. Ammatti ei ollut selvinnyt vielä eilisissä kuulusteluissa, tuskin sitä olikaan. Ruthilla ”Rutilla”, oli neljä lasta, kaikki eri isistä, ja selvästi jo pitkälle alkoholisoituneen naisen ulkonäkö ja olemus. Lapsista kaksi ensimmäistä, 20- ja 18-vuotiaat pojat asuvat keskenään kaupungin vuokrakaksiossa. Lauri käy työllisyyskoulutuksessa muurarikurssia ja Tero on armeijassa. 12-vuotias Nanna on Rutin vanhempien hoidossa ja 6-vuotias Jaakko on huostaan otettu. Vanhimmat pojat olivat pyrkineet joskus käymään Kampeloilla äitiään katsomassa tilanteen sen salliessa. Pian vihkimisen jälkeen pariskunnan elämä oli kiihtynyt suorastaan hillittömäksi. Juntunen sanoi ihmetelleensä toisten naapurien kanssa, miten eläke- ja päivärahatulot voivat riittää jatkuvaan juhlimiseen ja rällästämiseen taksiajeluineen. Rutille oli alkanut ilmestyä epäilyttävän kalliita vaatteita, joita hän ei pahemmin kunnostellut, vaan hän osti aina uusia tilalle. Pari viikkoa sitten hän oli esitellyt Juntuselle uutta timanttisormusta ja -korvakoruja. Muutama päivä myöhemmin joku oli tiennyt kertoa hänelle Rutin valitelleen, että oli pudottanut korut jollakin saunareissulla.

Vaalasjoki sulkee kansion ja nousee pystyyn venyttelemään. Ajatukset viipyvät kuitenkin vielä pariskunnassa. Eino Kampela oli saapunut kotiinsa vasta puolenpäivän aikaan, monta tuntia vaimonsa ruumiin löytymisen jälkeen. Mies oli ollut pahassa jurrissa, eikä ollut heti tajunnut, mitä poliisit yrittivät hänelle kertoa. Kun hänelle sitten selvisi, että vaimo on kuollut, hän alkoi suureen ääneen ihmetellä, kuka sen on tappanut. Hän oli samalla paasannut koko joukon miesten etunimiä, mutta kun poliisit kysyivät keitä he ovat, vastauksena oli vain kiivas ärähdys:
- Saakelin ketkuja.
Sen jälkeen miehestä ei enää selvää sanaa saatu. Kysymykseen missä hän oli yönsä viettänyt ja kenen kanssa, ei tullut mitään vastausta, ja hänet jätettiin selvittämään päätään evästyksellä saapua tänään kuulusteltavaksi.

Vaalasjoki soitti Nurkkaselle, ja pyysi tätä kiirehtimään ruumiinavaustietoja ja tulemaan hänen huoneeseensa puolen tunnin päästä, jolloin Kampelaa odotettiin. He olivat eilen käyneet Kampelan autotallissa. Hopeanharmaa Renault Laguna oli ehjä ja kuiva, kuten autotallin lattiakin.
Näytti siltä, ettei autoa oltu ajettu muutamaan päivään.

Nuhruinen ja ylipainoinen Kampela tulee muutamaa minuuttia myöhässä punasilmäisenä, punakirjavat kasvot punertavilla laikuilla ja vaalea, ohut tukka pystyssä, väkevän vanhan ja uuden viinan hajujen sekoituksen leijuessa hänen ympärillään. Hän tavoittelee käytökseensä asiallisuutta ja arvokkuutta, joka ei oikein sovi yhteen ränsistyneen ulkomuodon kanssa. Muistikuvat eilisestä ovat varsin hataria, vain sen hän muistaa selvästi, että oli lähtenyt jossakin vaiheessa iltaa Anu Koiviston kanssa tämän asunnolle. Sieltä hän oli herännyt kymmeneltä aamulla.
Väliin jäävästä ajasta hänellä ei ole mitään käsitystä. Ei hän osaa sanoa, kuka Rutin yli olisi ajanut, ei ainakaan hän. Auto on ollut kotona autotallissa jo neljä päivää, koska Eino ei ole ollut ajokunnossa, eikä Rutilla ollut ajokorttia. Kallen Tuopissa olivat hänen muistikuvansa mukaan olleet ainakin Pertsa Jakonen, Janne Kouvola ja Pentti Kaikuvuori, kaikki Rutin ympärillä aikanaan pyörineitä hännystelijöitä, melkoisessa tuiskeessa Einon mukaan.
Janne Kouvolalla oli ollut auto mukana kuten yleensä. Hänellä oli tapana ajaa porukat kotiin illan päätteeksi pientä korvausta vastaan. Toistaiseksi käytäntö oli toiminut, eikä käry ollut käynyt.
Muita paikalla olijoita olivat olleet Känkäsen ja Joukahaisen pariskunnat, jo keski-ikäisiä pariskuntia. Ne tulivat yleensä yhdessä parille paukulle ja sitten menivät jatkoille jommankumman parin luo.
Tenkasen vaari, jo lähes 70-vuotias, viipyi ehkä tunnin verran joskus alkuillasta ja nuorten poikien joukko, jota Eino ei tuntenut, oli tullut myöhemmin. Eino Kampela ei muistanut, että kukaan näistä olisi puhunut Rutin kanssa.
Ei hän tosin ollut paljon Rutia katsellut, sillä kun oli ollut koko ajan niin kiukkuinen ilme, ja Anu oli ollut niin kiihkeän kiinnostunut kuuntelemaan Einon komennusmatkoiltaan kertomia juttuja.


Nurkkanen oli eilen kierrellyt kaikissa naapureissa ja kysellyt olivatko nämä kuulleet aamuyöllä jotakin melua tai auton ääntä. Viimeisessä talossa, johon hän melkein jätti menemättä, oli onnistanut.
Isäntä kärsi unettomuudesta ja kiersi öisin usein asuntoa, katsellen ulos ikkunoista aikansa kuluksi. Hän oli viime yönä noin puoli neljän aikaan seisonut keittiön ikkunan edessä ja kuullut auton kääntyvän viereiseltä kadulta heidän kadulleen, ja siihen oli sytytetty ajovalot juuri heidän talonsa edessä. Autoa mies ei ollut erottanut selvästi, eikä sitä, oliko siellä yksi vai useampi henkilö sisällä. Väriä hän ei pystynyt erottamaan, koska se oli ollut melko luminen, mutta tumma se oli ollut.


4.

Konstaapeli Nurkkanen oli etsinyt Janne Kouvolaa jo kaksi päivää. Kotoa tätä ei löytynyt, siellä väsyneen ja masentuneen tuntuinen vaimo sanoi miehen käyneen viimeksi kolme päivää sitten, eikä hänellä ollut aavistustakaan mistä tämä löytyisi.
Olivat sitä muutkin kyselleet. Joku nainenkin eilen, ja Pertsa ja Pentti tänään. Oli kuulemma velkaa Pentille ja asia pitäisi tulla selvittämään heti ennen kuin mitään vakavampaa sattuisi.
Nurkkanen käski vaimon ilmoittaa heti, jos Kouvola tulisi kotiin.

Vaalasjoki oli selvittänyt Kouvolan auton. Se oli kolme vuotta vanha Ford Mondeo. Sekä Janne Kouvola, että auto laitettiin hakuun.
Nurkkanen sai tehtäväkseen mennä etsimään Pertti Jakosta ja Pentti Kaikuvuorta. Pertti Jakonen löytyi kotoaan sikeässä unessa. Hän sanoi, ettei Ruti enää kiinnostanut häntä. Siitä oli tullut niin ylpeä, sillä tuntui olevan nykyään paljon tuohta ja hienoja vaatteita. Se leventeli aina ostoksillaan, eikä se ollut enää minkään näköinenkään.
Jakonen ei omistanut autoa. Pentillä saattaisi olla jotakin tietoa Kampeloista, niillä kun on Einon kanssa jotakin yhteisiä bisneksiäkin.

Kaikuvuori löytyi osto- ja myyntiliikkeestään kantamassa sisään vanhoja pinnatuoleja ruostetta kukkivasta pakusta. Kiireinen liikemies myy välillä vanhaa Arabiaa naiselle, joka oli kääntänyt jokaisen purnukan ympäri ja kerää kuulemma vain piippuleimaa.
Miehellä ei kuulemma ole mitään liiketoimia Kampelan kanssa, eikä hänellä enää ole ollut mitään vipinää Rutin kanssa. Viime kerrasta on yli puoli vuotta.
Kaikuvuori kuulemma seurustelee nykyään. Ei silloin katsella muita naisia.
Nurkkanen kiertää vanhan Ford Transit pakettiauton ja tutkii erityisesti oikean puoleisen puskurin ja etulokasuojan muhkuraiset pellit. Niillä olisi voinut teloittaa puolet kaupungin väestä, mutta väri on liian vaalea, beige.

Kaikuvuori tarkisteli asianomaisten tili- ja verotustietoja, ja oli antanut Nurkkaselle tehtäväksi haastatella Rutin vanhempia lapsia.
Lauri oli pinnannut eilen muurarikurssiltaan. Hän oli ensin sanonut olleensa sairaana, mutta oli lopulta kertonut olleensa kaverinsa kanssa kaupungilla, koska tällä oli ollut vapaapäivä työstä ja Laurin mielestä kursseilla on tylsää. Tänään hän lähti puolelta päivin pois kun sai kuulla äitinsä kuolemasta. Juron tuntuinen poika ei omistanut autoa, eikä osannut sanoa asiaan mitään, mutta vaikutti pelästyneeltä, Nurkkasen mukaan vähän yksinkertaiselta ja vielä lapsenomaiselta.
Tero oli ollut todistettavasti maastoharjoituksissa jo kaksi päivää, eikä tietänyt äitinsä asioista mitään, eikä sanojensa mukaan välittänytkään tietää. Kummallakaan pojalla ei ole ajokorttia, eikä autoa.

Kallen Tuopin tapahtumaillan muut asiakkaat ja tarjoilijat oli kaikki tavoitettu ja heidän liikkumisensa selvitetty. Mitään epäilyttävää ei ollut tullut esille. Nyt oli keskityttävä Janne Kouvolan löytämiseen.


5.


Sairaanhoitaja Heidi Köngäs lähtee työhönsä aluesairaalaan aamuvarhaisella, ja painaa kerrostalokaksionsa oven varovasti kiinni perässään.
Hän kävelee reippaasti keltaisessa ulkoilupuvussa ja Adidaslenkkitossuissa, kirkkaan sininen pipo päässä noin kahden kilometrin pituisen työmatkan. Heidin mielestä hän ei tarvitse erillisiä lenkillä käymisiä jos hän kävelee työmatkansa aamuin, illoin. Työssäkin saa liikuntaa ja askelia päivän mittaan.
Janne jäi vielä nukkumaan.
Nainen on onnellinen, pitkästä aikaa. Elämä oli pitkään ollut yksinäistä ja masentavaa, Jannen tapaaminen pari kuukautta sitten herätti hänet pitkästä horroksesta, painajaisunesta. Heidi on nyt saanut elämänhalunsa takaisin, ruoka maistuu jälleen. On mukavaa kokata yhdessä ja nauttia silloin tällöin pari lasia viiniä. Miten rentouttavaa onkaan nauttia miehen hyväilyistä ja herätä hänen vierestään aamuisin.
Uusi onni on saanut naisen kukoistamaan. Heidi tietää ihonsa tulleen heleämmäksi, sinisten silmiensä kirkkaammiksi ja vaalean tukkansa kiiltävämmäksi.
Janne ei voi tosin yöpyä hänen luonaan kovin usein. Hänellä on edustajan työssään niin paljon matkustamista. Mutta Heidi ymmärtää sen hyvin, täytyyhän ihmisen työnsä hoitaa. Hyvä työpaikka Jannella tuntuu olevankin, koska hänellä on aina runsaasti rahaa. Heidi on saanut jo pari arvokasta korua lahjaksi ja Janne oli vihjaissut vaihtavansa kohta autonsa uuteen isoon Volvoon.

Kun ovi naksahti kiinni, Janne Kouvola nousee venyttelemään komeaa varttaan. Hän tietää olevansa komea ja naisten mieleen. Mitä enemmän hän sai naisia, sitä enemmän hän niitä halusi ja hän tunsi itsensä aina entistä miehekkäämmäksi.
Nopean kylpyhuoneessa käynnin jälkeen hän menee keittiöön, jossa tietää Heidin keittämän kahvin odottavan termoskannussa ja valmiiden voileipien jääkaapissa. Ennen kuin alkaa juoda kahvia, Janne käy noutamassa eteisestä salkkunsa, josta hän nostaa kahvikuppinsa viereen tukon seteleitä.


6.

Tainiontie 8, kerrostalon kuudennessa kerroksessa tumma, siistiin vaaleaan takkipukuun pukeutunut nainen saapuu kotiin työpaikaltaan, riisuu nopeasti asialliset vaatteensa ja pukeutuu luumun punaiseen Nanson puuvillaoloasuun. Vasta sitten hän purkaa kauppakassinsa, vähän tummaa leipää, kevytjuustoa ja viinirypäleitä. Mäyräkoira saisi vielä odottaa purkamista.
Päivä vakuutusyhtiön konttorissa oli taas ollut puuduttava, yhtä ja samaa, päätteen ääressä, hartiat kireänä ja pää höyryten. Vasta kotona voi rentoutua ja olla oma itsensä. Varsinkin nyt kun hän asuu yksin jo kolmatta vuotta. Tämä asunto on miellyttävä ja kodikas, ei tosin vielä kokonaan oma, mutta melkein. Nyt hänellä on lopulta jotakin, joka on vain hänen omansa, vain hänen. Huoneisto on sisustettu hänen makunsa mukaan ja viimeisen päälle harkitusti. Jokainen huonekalu on uusi, samoin tekstiilit ja koriste-esineet.
Ei tavaroita kovin paljon ole, eivätkä ne ole mitään huippusuunnittelijoiden malleja, mutta värit, muodot ja kuosit ovat juuri sellaiset, jotka hän on halunnut ja valinnut. Kaikki vanhat tavarat hän oli jättänyt taakseen, oli ollut pakko, eikä hän olisi niitä halunnutkaan – kaiken jälkeen.

Mikä onkaan mukavampaa kuin syödä pari juustovoileipää, korkata keskiolutpullo ja napostella viinirypäleitä. Viettää aikaa itselle.
Nainen ottaa esille päivän lehden ja pieni hymyn kare suupielessä lukee etusivun uutiset. Lumisohjoista katua esittävä kuva ja sen vieressä teksti: Naisen ruumis ojassa. Normialantien varresta löydettiin varhain eilen aamulla yliajettu naisen ruumis. Poliisi on vaitonainen tutkimusten etenemisestä. Tapauksen johdosta on yksi henkilö pidätetty kuulusteluja varten.


7.

Rikosylikonstaapeli Vaalasjoki on ymmällään. Kampelan rahat osoittautuivat olevan laillisesti hänen pankkitilillään, tulleet avioerossa osituksena.
Vaimon varakas äiti oli kuollut juuri ennen avioeroa, eikä avioehtoa ollut, joten Eino oli saanut talon lisäksi vielä 30 000 euroa selvää rahaa. Puolessa vuodessa siitä oli kulunut vasta 10 000.
Kaikuvuoren osto- ja myyntiliike ei ole tehnyt minkäänlaista veroilmoitusta pariin vuoteen ja kirjanpitoa ei löydy lainkaan. Sekä Kampela, että Kaikuvuori kieltävät yhteiset liikeasiat.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Toivo Laikkunen myönsi Vaalasjoelle luvan Kaikuvuoren pidättämiseen, ehkä se auttaisi tämän muistia palaamaan. Pidätyksen syyksi hän merkitsi talousrikosepäilyn, ja pyysi talousrikosryhmän Parkkiselta virka-apua tutkimaan löytyykö Kampelalta ja Kaikuvuorelta jonkinlaista talouskytköstä.
Janne Kouvola on edelleen kateissa. Hänen autonsa tosin on löytynyt. Musta Mondeo oli parkkeerattu Voiniemen kerrostaloalueen parkkipaikalle. Kouvolan pankkitilille on vuoden ajan tehty säännöllisesti joka kuukausi 1000 euron talletus, jonka hän itse on käynyt viemässä pankkiin, käteisenä rahana.

Jotain tehdäkseen Vaalasjoki ajatteli lähteä jututtamaan Anua, jonka kanssa Eino Kampela oli yöpynyt ja pyytää Nurkkasta käymään Kampelan ex-vaimon luona, mutta ennen kuin hän ehtii tehdä mitään, soi puhelin. Alakerran päivystäjä ilmoittaa, että ylös on tulossa kahden miehen poliisipartio, joka oli napannut Janne Kouvolan tämän yrittäessä autoonsa. Rähinä kuuluu samassa oven ulkopuolelta.
Kouvola kiroaa suureen ääneen poliisin tyhmyyttä ja raivoaa haastavansa nämä oikeuteen vapauden riistosta. Hänellä ei ole mitään tekemistä Rutin kuoleman kanssa, sen paremmin kuin koko naisen kanssa muutenkaan, enää vuoteen. Sen jälkeen on naisia tullut ja mennyt. Nyt hän on bunkannut yhden Heidin kanssa. Mitä kummallista siinä on? Ettekö muka itse ole koskaan olleet vieraissa? Vaimo kyllä ymmärtää, ei se kysele, kun vain muistaa laittaa tilille sopivan summan kuukausittain.
Ja talletukset ovat hänen oma asiansa. Jos mies pystyy hankkimaan ylimääräistä rahaa, niin kai se on hänen oma asiansa. Mitä? Mutta koska ylimääräinen raha, josta ei ole veroja maksettu on epäilyttävää murhatutkimuksessa, Vaalasjoki lähettää myös Kouvolan talousrikospuolelle kuulusteltavaksi epäiltynä veropetoksesta.

8.

Eija Kampela tulee hyväntuulisena korjaamon konttorista, työntää rahapussiaan laukkuunsa ja kääntyy puhumaan asentajalle, joka tulee näyttämään mihin tumman punainen Nissan Almera on parkkeerattu. He tutkivat yhdessä auton etulokasuojaa ja puskuria.
Korjaustyö on tehty hyvin, auto on kuin uusi. Tummat, kiiltävät hiukset liehuvat kevyesti tuulessa.
Huolimatta pienestä pakkasesta, nainen on avopäin. Hänellä on harmaa, pitkä takki, pitkä musta huivi rennosti kaulalla, mustat hansikkaat, laukku ja korkeakorkoiset saapikkaat.
Eija kiittää miestä, saa käteensä avaimet ja kumartuu menemään autoonsa. Samalla auton viereen kävelee kaksi virallisen tuntuista miestä, joista vanhempi näyttää virkamerkkiään ja sanoo kohteliaasti:
- Anteeksi rouva, haluaisimme puhua muutaman sanan kanssanne. Rikosylikonstaapeli Vaalasjoki ja rikoskonstaapeli Nurkkanen väkivaltaosastolta. Voimmeko istua kanssanne autoon vai tuletteko mieluimmin laitokselle?

Nainen säikähtää ensin hieman, mutta kehottaa sitten miehiä tulemaan autoon.
- Mitä haluatte tietää?
- Kuten varmaan tiedätte, entisen miehenne uusi vaimo on kuollut yliajon uhrina. Haluaisimme tietää missä te olitte viime torstaina aamulla 3.30? Haluaisimme myös poikanne Jeren osoitteen.
- Minä nukun siihen aikaan yöstä aina kotonani, niin myös silloin. Poikani osoite on Kivirikonkuja 13. Hän on ollut tosin kuukauden Kiinassa työmatkalla.


9.

Tutkinnanjohtaja Laikkunen katsoo vaitonaista tutkimusryhmää huoneessaan, Vaalasjoen ja Nurkkasen lisäksi paikalla on talouspuolen rikosylikonstaapeli Parkkinen, joka on tullut kertomaan, ettei löydä Kampelan ja Kaikuvuoren välistä raha- tai liiketoimintaa, tosin molemmilla on omia epäselvyyksiä ja laittomuuksia tilillään. Kouvolan ylimääräisistä tuloista on selvinnyt vain laittomana taksina toimiminen, mutta tuskin siitä on tullut talletettuja tuloja.
Parkkinen lupaa jatkaa tutkimuksia. Tutkimukset seisovat paikallaan, mitään ratkaisevaa ei ole tullut esille, joten asioita on vain kaivettava lisää.

Vaalasjoki jättää Nurkkasen täyttämään raportteja ja lähtee ajamaan Eino Kampelan luo, jutussa on vielä tarkistettavaa.
Hän ajaa hitaasti yliajopaikan ohi ja yrittää kiinnittää huomionsa kaikkeen mahdolliseen. Aistit terästäytyneinä hän luulee jo havainneensa jotakin, mutta ei keksi mitä se oli.
Kampelan pihassa on muhkuraista ja liukasta. Sohjolumi on saanut jäädä kolaamatta ja siihen ajetut auton- ja jalanjäljet ovat nyt sään kylmennyttä jäätyneet uriksi ja kuopiksi, joita pitkin on vaikea kulkea. Kukaan ei tule avaamaan ovea, vaikka Vaalasjoki soittaa ovikelloa useaan otteeseen.
Hän kiertää talon taakse ja kurkistaa sisään ikkunoista. Makuuhuoneen ikkunasta hän näkee isännän makaamassa sängyllään.
Ylikonstaapeli menee uudelleen ovelle, painaa ovikellon nappulaa pitkään, ja koska mitään ei tapahdu, kokeilee ovea. Se on auki. Ensimmäisellä vilkaisulla hän jo näkee, ettei kaikki ole kohdallaan.
Eino Kampela on aivan kalpea, tajuton ja hengittää katkonaisesti, pihisten ja korahdellen.
Vaalasjoki hälyttää ambulanssin ja teknisen tutkimusryhmän paikalle. Asunto on tutkittava sentti sentiltä. Vanhasta kokemuksesta hän tietää, ettei kysymys ole alkoholista vaan myrkystä.

Eino Kampela joutui kamppailemaan hengestään pitkään. Pelastus tuli aivan viime hetkellä. Lääkäreiden mukaan hän olisi menehtynyt puolen tunnin sisällä jos ei olisi saanut apua.
Poliisit eivät päässeet kuulustelemaan häntä kahteen vuorokauteen, mutta sitten hänellä olikin mielenkiintoista kerrottavaa.
Hän oli löytänyt postilaatikostaan melkein täyden konjakkipullon ilman mitään viestiä. Vähän hän oli sitä ihmetellyt, mutta koska se oli hänen pihalleen tuotu, hänen postilaatikkoonsa, niin kai se hänelle oli tarkoitettu. Hyvää laatua se oli, oikein Napoleonia, eivät tutut yleensä sellaista juo.
Hän oli sen pikkuhiljaa tyhjentänyt ja ihmetellyt ettei pullon tuoja tullut itse jakamaan sitä hänen kanssaan.


11.

Vaalasjoki ja Nurkkanen ovat viettäneet aamun tutkinnan johtaja Laikkusen huoneessa. He ovat olleet antamassa loppuraporttinsa Normialantien yliajosta. Laikkunen on hyväksynyt tutkinnan tuloksen ja luvannut toimittaa asian syyttäjälle.
Nyt työpari istuu rikosylikonstaapelin huoneessa kahvimukit ja Ruth Kampelan tutkimuskansio avoinna edessään.
Jutun ratkeaminen tuo tullessaan aina helpotuksen ja onnistumisen tunteen, mutta tällaisessa tapauksessa ajatuksissa pyörii vielä muutakin. Kumpikaan ei ole päässyt vielä irti näkymästä, jossa iloisen näköinen, tyylikäs nainen aivan kuin vaipuu kasaan työhuoneensa pöydän ääressä. Kasvot muuttuvat hetkessä vahanaamioksi, ruskeat silmät suurenevat pelosta, suupielet kiristyvät ja sanat tulivat sihisten, melkein huohottaen hampaiden välistä:
- Se nainen vei minulta kotini, kaiken jota olin rakentanut vuosia, juopon mieheni, eikä sekään riittänyt, hän vei äitini perinnönkin. Hän, joka ei ikinä ole tehnyt päivääkään töitä sai rahaa juhlia, ostaa vaatteita ja koruja, mutta minulle jääneet rahat eivät riittäneet edes kunnon asuntoon. Jouduin tekemään vielä velkaa, että sain katon pääni päälle ja uudet tavarat huoralle jättämieni tilalle. Poliisien kanssa jouduin hakemaan henkilökohtaiset tavarani. Minulle ei jäänyt rahaa tuhlata ja matkustella. Eino uhkaili minua vielä eron jälkeen, hänelle oli kuulemma jäänyt vieläkin saamisia.

Kaikuvuori ja Kouvola oli päästetty vapaalle odottamaan talousrikososaston tutkimuksia ja Kampelan kansio painettiin kiinni. Onneksi Eino Kampela oli yht’äkkiä muistanut yhden tuntemansa henkilön, joka joi mielellään Napoleonia. Eijalla oli ollut sitä aina kotona, nautinto- ja rentoutumishetkiä varten.
Huokaisten Vaalasjoki tarttuu uuteen kansioon ja vetää sen pöydän nurkalle. Miehet nostavat kahvimukinsa sivuun, vilkaisevat toisiinsa ja avaavat kansion.

(novelli on julkaistu myös antologiassa Ikään kuin 2006)