novelli Pakko onnistua

Tarja Tiilimäki



Kaisa makasi sairaalan neljän hengen huoneessa. Hoitaja kävi, meni pois ja tuli samantien takaisin ja sanoi jotakin huoneen toisella puolella makaavalle naiselle, joka liikahti sanojen voimasta hätäisesti. Kaisa ei saanut sanoista selvää. Nainen teki lähtöä. Sukkahousuja pukiessaan hän kosketti, kuin varkain, vatsaansa. Naisen kasvoilla oli hento puna ja aavistus hymyä. Nainen on suurin piirtein minun ikäiseni, Kaisa ajatteli. Naisen lähdettyä Kaisa jäi huoneeseen yksin.

Kaisa odotti. Odotti, että jotakin pian tapahtuisi. Kevättalven armoton valo tunki sisään ikkunasta ja pani siristämään silmiä. Kaisan sänky oli heti oven vieressä vasemmalla. Lavuaarin posliininen ulkopinta oli säröillä. Nestesaippua-automaatin metallinen painin vaikutti alakuloiselta, kuten koko huone. Hän hivutti vasemman kätensä ohuen peiton alle ja hieroi varovasti vatsaansa. Hänellä oli yllään selästä avoin leikkauspaita, joka ulottui hädin tuskin puolireiteen. Pikkuhousujen kuminauha kiristi ja kutitti. Apeus huokaili huoneen nurkissa ja laittautui makuulle Kaisan viereen ja kietoi kätensä hänen ympärilleen. Syleily sai Kaisan tuntemaan itsensä tavattoman väsyneeksi.

- Ajaisit vähän hiljempaa, tää tärinä on ihan sietämätöntä, sanoi Kaisa Juhanille samalla kun yritti nostaa itseään käsiensä varaan pelkääjän paikalla.
- Ei tässä nyt voi alle nopeusrajoitusten alkaa ajaa.
He olivat lähteneet ajamaan sairaalaan hyvissä ajoin aamulla. Operaatioon oli varattu aika yhdeltätoista. Matka oli taittunut joutuisasti; kello lähenteli vasta puolta kymmentä. Tavanomaiset taukokahvit oli jätetty juomatta. Kaiken varalta, ettei vain myöhästyttäis, Juhani oli sanonut.
Kaisa löysi välillä mukavamman asennon. Hän kääntyi osittain vasemmalle kyljelle ja nosti jalkansa vähän koukkuun ja tuki oikealla kädellä alaselkää, joka alkoi puutua. Etupenkki ei suonut kovin monia mahdollisuuksia helpottaa tuskaista oloa.
- Siis ihan totta, onks sun ihan pakko hakee kaikki mahdolliset kuopat tosta tiestä, parkaisi Kaisa.
- Voi hitto, tuu itte ajaa, mutisi Juhani ja laittoi radion lujemmalle.
Loppumatka sairaalaan sujui radiohiljaisuudessa. Kaisa yritti parhaansa mukaan kestää kipunsa. Parkkipaikalla hänen kroppansa oli puutunut ja kumarainen kuin vanhalla naisella.

Kaisa havahtui rapinaan. Silmät kiinni hän kuunteli hetken mikä se oli. Hoitaja nyhti muovimukia telineestä, laski siihen vettä hanasta ja laittoi mukin ja pienen muovisen kipon pöydälle, sängyn viereen.
- Tässä on vähän lääkettä, hoitaja sanoi ja meni pois.
Kaisa vääntäytyi istumaan ja nieli vähällä vedellä sinisen pillerin. Hän istui hetken sängyn reunalla ja heivasi jalkojaan puolelta toiselle, mutta liike tuntui ilkeästi alavatsassa. Selkää palelsi avonaisessa paidassa. Makuulle meno sujui harkitussa ja hyväksi havaitussa järjestyksessä. Ensin Kaisa laskeutui vasemmalle kyljelle tukien oikealla kädellä. Jalat seurasivat perässä kuin itsestään, koukkuun sängylle. Lopuksi Kaisa nosti käsillään lantiotaan ja laski sen varovasti, kuin hauraan ruukun, oikeaan asentoon sängylle. Polvet koukussa oli helpompi olla.

Kahvinkeitin piti yksinpuheluaan keittiön tiskipöydällä. Mikroaaltouunin luukku oli jäänyt auki. Kaisa seisoi ikkunassa ja katsoi lumihiutaleita, jotka hiljaksilleen laskeutuivat maahan neitseelliseksi valkoiseksi matoksi. Kaisan teki mieli aukaista ikkuna ja pyydystää hiutaleita kielellänsä kuin lapsena koulumatkalla. Hän tyytyi vain työntämään paljaan käsivartensa ulos ikkunasta. Iholle putoili haituvia, joita oli vaikea tuntea. Hiutaleet sulivat hetkessä ja jättivät vain märän muiston. Kaisa nuolaisi lumikyyneleet kädeltään. Ne maistuivat suolaisilta, katkeran suolaisilta.
- Ei tästä tule yhtään mitään, mää en pysty.
Kaisa istui keittiön jakkaralla ja piteli vasemmassa kädessään injektioruiskua, jossa oli hailakan punaista nestettä. Oikean käden peukalon ja etusormen välissä hän puristi päättäväisesti vatsanahkaansa. Videolta katsottuna homma oli vaikuttanut helpolta. Siinä nainen oli samassa tilanteessa pistänyt itseään epäröimättä. Gynekologi oli lainannut opetusvideon viime käynnillä, viikko sitten. Kaisaa kuvotti mutta hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin pistää. Ilman hormoneja munasolut eivät yksinkertaisesti kasvaisi. Kaisa oli ohjeiden mukaan harjoitellut, upottanut piikin appelsiinin hedelmälihaan ja tyhjentänyt vesiruiskun toisensa perään sen sisuksiin. Kaisaa huvitti ajatus appelsiini-ihosta.
Hän oli imenyt isommalla piikillä nesteen ampullista ja vaihtanut ohuemman ja pitemmän pistämistä varten. Joka tapauksessa piikki vaikutti ihan liian isolta. Kaisan oli kuuma. Tuskanhiki työntyi ihohuokosista ja iho sormien välissä oli jo valkoinen puristamisesta. Neula työntyi nahan läpi hämmästyttävän helposti. Kaisa painoi kertakäyttöruiskun männän pohjaan ja veti neulan ulos. Huohotuksesta ja vapinasta huolimatta hän tunsi helmeilevää voitonriemua.

Viikon kuluttua hormonipiikityksen alkamisesta Kaisa kävi gynekologisessa tutkimuksessa. Vastaanottohuoneen valo taittui valkoisista seinistä kovana. Huoneessa oli lääkärin lisäksi hoitaja, joka sammutti valot kun lääkäri asettui istumaan natisevalle tuolille. Huonetta valaisi vain monitorin kelmeä hehku.
- No niin katsotaan nyt olemmeko saaneet tänne mitään syntymään, sanoi naisgynekologi.
Hän työnsi Kaisan vaginaan kondomilla peitetyn, tekopenistä muistuttavan ultraäänilaitteen ja kehotti Kaisaa olemaan rentona.
Kaisa oli lähestulkoon kaarella jännityksestä. Lääkäri työskenteli keskittyneesti ja käänteli laitetta Kaisan sisässä ylös, alas, sivulle ja viereen, veti vähän ulos ja työnsi syvemmälle, katsoi välillä monitoriin ja naputteli laitteen näppäimiä. Kaisa yritti lukea lääkärin kasvoilta vastauksia. Hiljaisuus teki levottomaksi.
- Täällä ei ole tapahtunut ihan toivotunlaista vastetta... Tämä hormonilääkitys on aina vähän tällaista hakemista näin ensikertalaisella, kun ei tiedä millaisia määriä pitäisi antaa, selitti lääkäri ja oli taas pitkän tovin hiljaa.
Kaisa yritti keksiä muuta mietittävää ja etsi huoneesta kiintopisteitä, joihin voisi kiinnittää ajatuksensa edes hetkeksi, pois lääkäristä ja tutkimuksesta. Sairaanhoitaja istui pöydän ääressä ja selaili papereita. Hoitajan selkä ei kauan jaksanut Kaisaa kiinnostaa. Seinäkellon tuijottaminen teki olon entistä levottomammaksi. Kellon monotoninen raksutus yltyi Kaisan päässä kohtalonomaiseksi jylyksi kuin Hitchcockin elokuvassa.

Kun tutkimus oli ohi, Kaisa nousi vaitonaisena pois telineestä ja käveli lattian poikki verhon taakse. Hän pyyhki ylimääräisen liukastusgeelin paperiin ja pukeutui ja samalla pinnisteli, ettei olisi purskahtanut itkuun. Ahdistus, jota hän oli yrittänyt välttää, pulppusi nyt hänen päälleen kuin vesi puutarhaletkusta kuumana kesäpäivänä. Hänen teki mieli juosta karkuun kellariin samalla tavalla kuin pikkutyttönä kun isoveli oli kiusannut vesiletkulla. Lääkäri nosti hormoniannosta ja kirjoitti reseptin.
- Toivottavasti seuraavalla kerralla meillä on isoja pulleita munasoluja.
Sitä Kaisakin toivoi.
Hormonitankkauksesta tuli Kaisalle kuin mikä tahansa arkinen toimi - siinä aamupalan jälkeen ennen hampaiden harjausta. Kärsivällisyys oli koetuksella.
Töissä hän jaksoi hymyillä, mutta kotona oli lupa purkaa pahaa oloa, pääasiassa Juhaniin. Tämä ei ollut koskaan syyttänyt Kaisaa lapsettomuudesta. Ei tarvinnut, koska Kaisa piti huolen itse itsensä syyllistämisestä. Kaisa tunsi tarvitsevansa Juhanin tukea, mutta itselleenkin käsittämättömällä tavalla hän torjui Juhanin lohdutusyritykset kuin todistaakseen itselleen, ettei ollut kyllin hyvä tämän rakkaudelle ja huolenpidolle, jota hän kaikkein kipeimmin tarvitsi.
Viikko kului lohduttoman hitaasti.

Toivottua vastetta munasarjoissa, hormonitason nostamisesta huolimatta, ei ollut vieläkään syntynyt. Odottaessaan vuoroaan apteekissa Kaisa ajatteli, ettei hän ilmeisesti koskaan pystyisi tuottamaan riittävästi täydellisiä munasoluja. Hän tunsi olevansa hyödytön naisen kuori.
- Valitettavasti meiltä on tämä hormoni päässyt loppumaan, mutta soitan toiseen apteekkiin, josko siellä on, niin voit hakea sieltä, totesi farmaseutti.
Kaisaa hävetti. Onko hän käyttänyt apteekin koko hormonivaraston? Kohta koko kaupungissa ei ole apteekkia, jossa olisi hormoneja kun Kaisa Vähälän munasoluille ei mikään riitä.

Kaisa katseli huoneen katosta roikkuvia metallisia loisteputkilamppuja, joissa ulkoa tuleva valo läikehti kuin järven pinta aamuauringossa. Huone oli hiljainen, vain käytävältä kuului vaimeita ääniä. Hormonien pumppaus oli lopultakin tuottanut tulosta. Kaisan munasarjoissa oli kymmeniä munasoluja, jotka tänään piti imeä pois hedelmöittämistä varten. Sinisen pillerin suoma autuas utuisuus vaimensi Kaisan tuntemaa pelkoa ja lievensi turvatonta oloa. Hän toivoi, ettei olisi patistanut Juhania lähtemään kaupungille. Samassa huoneen ovi avautui.
- Jaahas, siirrytään nyt tuonne toimenpidehuoneeseen, sanoi hoitaja.
Hän kolautti sängyn jarrun pois päältä ja työnsi Kaisan jalat edellä käytävälle. Kaisa sulki silmänsä ja piti tiukasti kiinni patjan syrjästä.

Toimenpidehuone oli hämärä. Kaisa asettui lavitsalle ja nosti jalkansa telineille, jotka tukivat sääriä koko pituudelta. Hoitaja veti Kaisan jalkoihin leikkaussalinvihreät, irtolahkeita muistuttavat suojat. Leikkauspaidan lisäksi Kaisalla oli peittona ohut lakana mutta alavartalo oli paljaana. Katossa oli pyöreä valolaite, jossa oli monta pientä lamppua. Se ei ollut päällä, valoa antoi pitkävartinen pöytälamppu.
Kaisa muisti, että hänellä oli ollut samanlainen keltainen lamppu kotona, omassa huoneessa pöydän reunaan ruuvattuna. Lampun varsi taittui keskeltä ja se pysyi pystyssä kierrejousilla, jotka kirahtelivat kumeasti kun vartta liikutti. Kaisa havahtui tuttuun ääneen, kun hänen huomaamattaan huoneeseen tullut lääkäri taivutteli lamppua oikeaan valokulmaan jalkojen väliin. Valo oli niin kirkas, että Kaisasta tuntui kuin hän olisi joutunut kuulusteluun. Hän ei vain tiennyt mistä häntä syytettäisiin.
Lääkäri kurkisti lakanan yli.
- Päivää rouva. Tässä alkaa olla kaikki valmista. Ollaankos siellä valmiita, kysyi lääkäri hymyillen.
Kaisa ei jaksanut muuta kuin nyökätä tai hänellä oli ainakin tunne, että hän nyökkäsi. Voi olla, että lääkäri olisi aloittanut ilman hänen lupaansakin, Kaisa ajatteli.
Kaisan mielestä hänen jalkojensa välissä puuhasteleva lääkäri muistutti lihakaupan myyjää, joka kohta kysyisi, mitäs rouvalle laitetaan?Kaksi lasta kiitos, tai edes yksi.
Kaisa oli turta hormoneista ja rauhoittavasta lääkkeestä. Hän ei jaksanut olla kiinnostunut koko touhusta; toivoi vain kaiken olevan pian ohi. Hän ei jaksanut edes jännittää tai pelätä. Piti vain luottaa siihen, että tuo lihakauppias osaisi hommansa. Piti vain luottaa.

Kaisa tunsi alavatsassaan pientä pistelyä kun ohut neula työntyi munarakkulan läpi kerta toisensa jälkeen.
- Hyvä saalis. Täältä irtosi kolmekymmentäkaksi munasolua. Nyt nämä hedelmöitetään miehenne siittiöillä. Näyttää siltä, että saamme alkioita myös pakastettavaksi... myöhempää käyttöä varten.
- Mitä myöhempää käyttöä varten, Kaisan oli pakko kysyä.
- Nykytavan mukaan kohtuun sijoitetaan kaksi alkiota, joten loput alkiot kannattaa ehdottomasti pakastaa, jos ensimmäinen yritys ei tuota tulosta.
Lääkäri kätteli ja toivotti hyvää kotimatkaa. Kaisa kuuli sanovansa jotain vastaukseksi, muttei ollut varma, sanoiko hän kiitos vai haista paska.
Pelon ja epävarmuuden alta nousi kiukku. Kaisa ei voinut tai ei halunnut hyväksyä puheita uusista yrityksistä. Miksi hänen pitäisi alistua uusiin hormonihoitoihin. Hän halusi lapsensa nyt.

Kaisa makasi sängyssä kotinsa hiljaisessa hämärässä. Hän kuunteli peiton alla veden rapsahtelua kylpyhuoneen lattialle. Yläkerran naapuri oli suihkussa. Kaisa yritti saada selvää minkä sävelmän kaakeli-bavarotti oli tällä kertaa valinnut suihkuaariakseen. Helmikuinen aamuhämärä heräili ikkunan takana päiväksi. Juhani oli lähtenyt töihin ennen seitsemää. Kaisa oli havahtunut ulko-oven naksahdukseen, mutta nukahtanut samantien uudestaan, mikä harmitti nyt, kun ylösnousemisesta ei tahtonut tulla mitään. Sängyn raukea lämpö houkutteli uneen, mutta Kaisa piti päättäväisesti silmänsä auki.Kaisa odotti puhelua sairaalasta. Ennen kymmentä, kun hän joi toista kupillista kahvia, puhelin soi. Kaisa kahmaisi kännykän pöydältä hätäisesti ja oli vähällä pudottaa sen lattialle.
Suurin osa munasoluista oli hedelmöittynyt ja solujen jakautuminen edennyt siihen vaiheeseen, että huomiseksi Kaisalle oli varattu aika alkionsiirtoon. Gynekologi oli kirjoittanut Kaisalle viikon sairasloman, koska munasarjat olivat tällä kertaa munasolujen kasvattamisesta tavallista kivuliaammat.
Kaisa mietti, ettei hän ilman kipujakaan jaksaisi olla töissä. Mieli piti omaa peliään, heittelehti äärestä toiseen. Itkusta oli tullut Kaisalle jatkuva seuralainen. Hän oli kertonut Juhanille harkitsevansa alan vaihtoa. Useamman vuoden käytännön harjoittelulla hankittu ammattitaito ja uskottavuutta antava elämänkokemus takasivat Kaisalle erinomaiset edellytykset luoda uraa itkijänaisena.

Pienessä elintarvikeliikkeessä, jossa Kaisa oli kassana, kaikki tiesivät hänen lapsettomuudestaan. Aluksi Kaisa oli yrittänyt salata asian, mutta väsyi lopulta jatkuviin kyselyihin perheenlisäyksestä. Kun naiset saivat tietää, niin alkoi armoton neuvojen ja vinkkien jakelu siitä miten helposti tullaan raskaaksi, kun vika on kuulemma yleensä korvien välissä. Työpaikan hedelmällisyyden perikuva Heidi kertoi tavan takaa pettämättömän keinonsa.
- Kun me Penan kanssa ollaan pantu lasta alulle, niin joka kerta se on ollu varma nakki. Mä olen nostanut jalat ylös seinää vasten, kun hommat on hoidettu ja siin se. Nyt meillä on jo kolme lasta ja lisää on hakusessa - ne on niin ihania.

Lavuaarin posliininen ulkopinta oli edelleen säröillä ja nestesaippua-automaatin metallinen painin vaikutti alakuloiselta, kuin koko huone. Kaisa tunsi itsensä tavattoman väsyneeksi. Utuisen raukeuden keskeltä nousi kirkas ajatus siitä, että tällä kertaa unelma omasta lapsesta toteutuisi. Olisi pakko onnistua.